Oulun Koru

Korukauppaa jo yli 50-vuoden ajan

Oulun Korun on toiminut jo yli 50 vuoden ajan kellojen ja korujen vähittäismyyjänä Oulussa. Kultaseppä Mikko Keisu perusti pajansa vanhaan talonmiehen asuntoon vuonna 1970 ja nykyään Oulun Koru Oy:n alaisuudessa työskentelee n. 25 henkiöä.

Yhdeksi Suomen johtavista alan yrityksistä ei tulla hyvällä onnella. Ei edes tehokkailla tai kalliilla mainoskampanjoilla. Menestys syntyy tekemisestä.

Hyvät valikoimat tarkoittavat useita eri vaihtoehtoja kaikissa perheesi elämäntilanteissa. Useita vaihtoehtoja, useita hintatasoja. Se tarkoittaa edullisia ratkaisuja tutuista ja turvallisista merkkituotteista. Se voi halutessasi tarkoittaa yksilöllisiä ja kieltämättä joskus hyvinkin hinnakkaita vaihtoehtoja.

 

Laajat valikoimat on sitä, että sinulla on mahdollisuus valita. Meillä on mahdollisuus opastaa, auttaa ja palvella.

Tuotevalikoimiimme kuuluvat sekä kotimaiset että kansainväliset kellot ja korut sekä muut lahjatavarat. Lisäksi palveluihimme kuuluu perinteiset kaiverrus-, jalokiviasiantuntija-, kello- ja kultasepän palvelut, sekä korujen valmistus asiakkaiden toivomusten mukaisesti.

 

Copyright Oulun Koru 2024